Vierailu Terveystalo Pulssiin
Kuulimme Terveystalon historiasta, toiminnasta, palveluista sekä siitä, miten sinne ovat työntekijät päätyneet töihin. Yksi heistä oli esimerkiksi lähihoitajan taustalla päätynyt töihin Terveystaloon, toinen taas sairaanhoitajan koulutuksella. Jäi siis kiinnostunut tunne, että ei ainoastaan ole yhtä reittiä sinne töihin. Kuulimme myös pohdintaa sekä osallistuimme itsekkin miettiä hoitoalan tulevaisuutta. Digilisaation vaikutukset, miten ne tulevat vaikuttamaan? Koska ei itse käy niin usein terveyskeskuksissa tai ei työskentele siellä, alkoi vasta silloin hahmottamaan, kuinka suuria muutoksia se, digilisaatio, tuo. Niin negatiivisessa kuin posiitiivisessa mielessä. Tapaamisesta jäi avartunut olo, vaikkakin työntekijöiden sisäiset vitsit ja kertomukset eivät aina ihan auenneet.